perjantai 21. heinäkuuta 2017

#7 18.7.2017 Jack

Moi!
Olin Ellan kanssa Jackin ja Rockyn luona tiistaina 18.7.
 
 Ensiksi hain Jackin tarhasta ja vein talliin. Siellä harjasin ja varustin sen. Alkukäynnit kävelin yhdellä sellaisella hiekkatiellä, missä ne oikeastaan aina ollaan menty. Kentällä tehtiin sellaista ympyrätehtävää, missä oli tarkoitus saada hevonen asettumaan/taipumaan hyvin. Sitä ympyrää piti aina välillä pienentää ja suurentaa. Tehtiin sitä myös ravissa. Myöhemmin tehtiin sellaista käynti-ravi-laukka tehtävää, missä piti laukata lyhyen sivun keskeltä viistosti pitkän sivun loppuun ja siitä ravata kulmaan. Kulman jälkeen siirryttiin käyntiin ja siitä käveltiin lyhyen sivun keskelle ja laukannosto käynnistä. Ympyrätehtävä meni ihan okei, mutta laukkatehtävässä oli aluksi aika isoja ongelmia, mutta lopulta niistäkin selvisin.
 
Taustalla näkyy toinen niistä esteistä.
 
Lopuksi vielä hyppäsin kahta ihan miniestettä muutaman kerran ravissa, koska en edes uskaltanut melkein hypätä niitä esteitä, joten laukka tai korkeampi este ei olisi tullut kuuloonkaan.



 


tiistai 11. heinäkuuta 2017

#6 Vuokrahevosia?

Moikka!

Lupasin viime postauksessa (josta on jo aikaa) kertoa uudesta vuokrahevosestani. Aikaa on kulunut ja olen saanut uusia vuokrattavia. Vuokraan satunnaisesti kaverini Ellan kanssa kahta issikkaa Vigdísiä ja Gunnaria. Niiden lisäksi vuokraan myös Saksanratsuponi Jackia. Issikoiden luona on tultu käytyä viime syksystä lähtien, ensin pelkän Vigdísin luona ja myöhemmin myös Gunnarin. Jack tuli tutuksi minulle kevään mittaan.

Perustietoja:
Nimi: Vigdís fra Torppi "Vigdís"
Lempinimi: Vikke
Rotu: Islanninhevonen
Ikä: 21v
Syntymäpäivä: 26.5.1996
Säkäkorkeus: n. 135cm
Sukupuoli: Tamma
Luonne: Vikke on kiltti, mutta välillä hiukan tammamainen. Ratsastaessa ei vauhtia yleensä puutu!

Nimi: Gunnar
Lempinimi: Gunkku
Rotu: Islanninhevonen
Ikä: yli 20v
Säkäkorkeus: n. 135-140cm
Sukupuoli: Ruuna
Luonne: Kiltti ja rauhallinen. Ratsastaessa kuitenkin vauhdikas.

Nimi: Jack Dans "Jack"
Lempinimi: Jakki, Zäcki
Rotu: Saksanratsuponi
Ikä: 18v
Säkäkorkeus: n. 130-135cm
Sukupuoli: Ruuna
Luonne: Ponimainen, mutta pohjimmiltaan todella kiltti. Ratsastaessa mukava, kulkee omalla moottorilla. Esteiden hyppääminen vaikuttaisi olevan ponin lempipuuhaa (vaikkei se omani olekaan..).