perjantai 21. heinäkuuta 2017

#7 18.7.2017 Jack

Moi!
Olin Ellan kanssa Jackin ja Rockyn luona tiistaina 18.7.
 
 Ensiksi hain Jackin tarhasta ja vein talliin. Siellä harjasin ja varustin sen. Alkukäynnit kävelin yhdellä sellaisella hiekkatiellä, missä ne oikeastaan aina ollaan menty. Kentällä tehtiin sellaista ympyrätehtävää, missä oli tarkoitus saada hevonen asettumaan/taipumaan hyvin. Sitä ympyrää piti aina välillä pienentää ja suurentaa. Tehtiin sitä myös ravissa. Myöhemmin tehtiin sellaista käynti-ravi-laukka tehtävää, missä piti laukata lyhyen sivun keskeltä viistosti pitkän sivun loppuun ja siitä ravata kulmaan. Kulman jälkeen siirryttiin käyntiin ja siitä käveltiin lyhyen sivun keskelle ja laukannosto käynnistä. Ympyrätehtävä meni ihan okei, mutta laukkatehtävässä oli aluksi aika isoja ongelmia, mutta lopulta niistäkin selvisin.
 
Taustalla näkyy toinen niistä esteistä.
 
Lopuksi vielä hyppäsin kahta ihan miniestettä muutaman kerran ravissa, koska en edes uskaltanut melkein hypätä niitä esteitä, joten laukka tai korkeampi este ei olisi tullut kuuloonkaan.



 


tiistai 11. heinäkuuta 2017

#6 Vuokrahevosia?

Moikka!

Lupasin viime postauksessa (josta on jo aikaa) kertoa uudesta vuokrahevosestani. Aikaa on kulunut ja olen saanut uusia vuokrattavia. Vuokraan satunnaisesti kaverini Ellan kanssa kahta issikkaa Vigdísiä ja Gunnaria. Niiden lisäksi vuokraan myös Saksanratsuponi Jackia. Issikoiden luona on tultu käytyä viime syksystä lähtien, ensin pelkän Vigdísin luona ja myöhemmin myös Gunnarin. Jack tuli tutuksi minulle kevään mittaan.

Perustietoja:
Nimi: Vigdís fra Torppi "Vigdís"
Lempinimi: Vikke
Rotu: Islanninhevonen
Ikä: 21v
Syntymäpäivä: 26.5.1996
Säkäkorkeus: n. 135cm
Sukupuoli: Tamma
Luonne: Vikke on kiltti, mutta välillä hiukan tammamainen. Ratsastaessa ei vauhtia yleensä puutu!

Nimi: Gunnar
Lempinimi: Gunkku
Rotu: Islanninhevonen
Ikä: yli 20v
Säkäkorkeus: n. 135-140cm
Sukupuoli: Ruuna
Luonne: Kiltti ja rauhallinen. Ratsastaessa kuitenkin vauhdikas.

Nimi: Jack Dans "Jack"
Lempinimi: Jakki, Zäcki
Rotu: Saksanratsuponi
Ikä: 18v
Säkäkorkeus: n. 130-135cm
Sukupuoli: Ruuna
Luonne: Ponimainen, mutta pohjimmiltaan todella kiltti. Ratsastaessa mukava, kulkee omalla moottorilla. Esteiden hyppääminen vaikuttaisi olevan ponin lempipuuhaa (vaikkei se omani olekaan..).

torstai 10. marraskuuta 2016

#5 Uusi nimi?

Moi!
Mä en ole kirjoittanut tänne tosi pitkään aikaan, mutta siihen on syy. Jouduin valitettavasti lopettamaan Baltsun vuokraamisen 27.7, sillä poni lähti ylläpitoon. Toivon, että nään sen vielä, koska mulla on sitä kova ikävä.


Mulla on nykyään uusi vuokrahevonen, josta lisää ensi postauksessa. Sen takia nimikin siis vaihtui.

Haluaisitteko joulukalenterin tänne blogiin?


- Vilma

lauantai 21. toukokuuta 2016

#4 Jokakerta vaan paranee!

Moikka!
Tässä postauksessa kerron taas päivästä Baltsun luona.
Kentällä ratsastusta.
21.5
Iina tuli hakemaan minua noin puoli kahdeltatoista ja
suuntasimme siitä sitten tallille.
Tallilla me haettiin Baltsu pihatosta ja hoidetiin/varustettiin se.
Kentällä menoa.
Kävimme taas alkukäynnit maastossa ja
 sitten aloitin itsenäisen käyntiverryttelyn kentällä.
Tein käynnissä ympyröitä, voltteja ja pysähdyksiä.
Aloitin Iinan opastuksella tekemään käynti-ravi siirtymisiä,
 koska poni oli hidas pohkeelle ja laiska.
 Aluksi se ei ihan onnistunut,
 mutta lopulta Baltsu siirtyi käynnistä raviin
ihan pienestä pohkeen hipaisusta. Siirtymisten jälkeen aloimme tehdä pohkeenväistöjä. Ensin käynnissä ja sitten ravissa. Ne menivät ihan hyvin verrattuna viimekerran alkuvaikeuksiin.
Ravista kuva.
Pohkeenväistöjen jälkeen aloitimme ottamaan laukkaa ja se meni ihan supersuper hyvin ♥! Sain Baltsun heti ekalla kerralla laukkaamaan ja jopa kierroksen. Poni ei ole pitkään aikaan laukannut edes kierrosta ja nyt me laukattiin sille vaikeampaan suuntaan pari kierrosta putkeen, olen tosi ylpeä siitä! Se vaikutti tosi iloiselta ja meni kovaa, kun laukattiin☻.
Pesty poni♥.
Ratsastuksen jälkeen huuhtelimme ponia sienen ja veden avulla, koska se oli ihan hiessä. Pesun jälkeen vielä harjasin Baltsun ja annoin ruoan. Vein sen sitten vielä pihattoon, jonne se meni iloisesti. Siitä sitten lähdimme kotia kohti!
Tein taas videon Youtubeen, tässä linkki videoon!
Kuvat ja videot (C) Iina ja Vilma
Millaisia postauksia haluaisitte?

sunnuntai 8. toukokuuta 2016

#3 Virallisesti vuokraponi

Moikka taas!
Tässä postauksessa kerron päivästäni Baltsun luona.


Alkukäynneillä maastossa
7.5
Baltsun omistaja Iina tuli hakemaan mua noin puoli kahdeltatoista. Silloin tehtiin myös virallinen vuokrasopimus, joten nyt Baltsu on virallisesti mun vuokraponi :)!
Me lähdettiin sitten siitä ajamaan Ratsastuskeskus Ainoon katsomaan Tuusulan Derbyä.
Siellä me katsottiin osa päivän pääluokasta, mutta sitten tuli niin kuuma ja halusimme tallille ajoissa ennenkuin siellä olisi kaikki muutkin, joten lähdimme pois.

Kuva kisoista.
Tallilla me käytiin hakemassa Baltsu pihatosta, joka oli siellä syömässä.
Tallissa hoidin Baltsun ja opin laittamaan pintelit, sillä sitä en ollut ennen tehnyt.

Talutin Baltsun ulos tallista ja nousin jo tallipihalla selkään, koska lähdimme alkukäynneille maastoon.
Iina halusi kokeilla, että lähteekö Baltsu ilman häntä maastoon, mutta eihän siitä mitään tullut ja poni alkoi peruuttaa ojaan. Loppumaasto meni onneksi rauhallisissa merkeissä :).

Kentällä aloitimme käynnissä tekemään pohkeenväistöjä ja ne meni ihan okei. Itse istuin ihan vinossa välillä ja se hankaloitti sitä. Mä en mennyt tarpeeksi syvälle kulmiin ja Baltsu asettui ulospäin, joten aloimme tekemään aina joka kulmaan voltin (tai useamman, jos ei onnistunut ja näin kävi useasti :D). Pitkät sivut menin ravissa ja voltit käynnissä. Jossain vaiheessa lopetimme voltit ja aloin tekemään kolmikaarista kiemurauraa, jossa oli kylläkin miljoona kaarta. Aluksi teimme sitä käynnissä ja sitten ravissa. Miljoonakaarisen kiemurauran jälkeen oli laukan vuoro. Iina laittoi yhden puomin pitkänsivun alkuun, jotta laukannosto helpottuisi, sillä viimeksi se oli hankalaa. Tälläkertaa laukka meni paljon paremmin, kuin viimeksi ja sain muutaman hyvänkin noston. Menimme vielä loppuravit pitkinohjin ja sitten loppukäynnit. Loppukäyntien aikana otimme vielä satulan pois ja ratsastin tallipihalle, jossa tulin alas selästä. (Menimme tietenkin aina välillä käyntiä pitkinohjin, mutta en muista ihan tarkkaan, että missä välissä).

Kuvia ratsastuksesta kentällä.
Tallissa otimme Baltsulta vain varusteet pois ja lähdimme syöttelemään ja kahluuttamaan ponia.
Baltsu innostui syömään tien reunasta ja se oli tosi hankalaa saada se pois sieltä.
Pellolla poni meinasi päästä multa irti joten Iina otti sen. Baltsu kävi vähän kahlailemassa järvessä onneksi ei kovin syvällä, sillä muuten ei olisi naru riittänyt :D.



Baltsu kahlaamassa ja uimassa♥
Kahlailun jälkeen syöttelimme Baltsua ja lähdimme takaisin tallille.
Tallissa harjasin ponin ja annoin sille ruoan.
Vein sen sitten pihattoon ja olin siellä hetken sen kanssa.
Sitten lähdimmikin kotimatkalle!
                                                                       Baltsu pihatossa♥.


Mä tein tästä päivästä vidon YouTubeen :)!
 Tässä vielä linkki videoon.

#2 Baltsun luona 29.4.2016

Moikka!
Mun on pitänyt kirjoittaa tämä postaus jo yli viikko sitten, mutta en ole vain ehtinyt.




Alkukäynnit kävelimme maastossa, mutta muuten menimme kentällä satulalla ja lopuksi ilman satulaa.
 Teimme peruutuksia, pohkeenväistöjä ja pysähdyksiä. Ravissa Baltsu oli ihan super, mutta itse en sitä saanut kovin hyvin laukkaamaan.


Tässä on kuva alkukäynneiltä.

Tästä postauksesta tuli kamalan lyhyt, mutta toivottavasti seuraavista tulee pidempiä.

perjantai 8. huhtikuuta 2016

#1 Baltsun satulassa- blogi

Moi ja tervetuloa lukemaan Baltsun satulassa- blogia!:)
Tämä blogi tulee pääosin kertomaan Baltsun vuokraamisesta ja muista 
siihen liittyvistä asioista. Baltsu ei vielä ole virallisesti mun
 vuokraponi, mutta tulee olemaan. 
Kohdista Vilma ja Metsäpirtin Balleriina pääset lukemaan meistä lisää.






Tässä on vielä kuvia ekasta kerrasta Baltsulla, joka oli 27.3.
Kuvat (c) Iida


Toivottavasti liityt lukijaksi!